fbpx
Luoteis-Helsingin musiikkiopiston logo

Maarit Aarvala

Kansanmusiikkikantele

Maarit on opettanut kanteleen soittoa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa jo vuodesta 1991.

Kanteleluokassa opiskellaan kansanmusiikkipohjaista kanteleiden soittoa soittimina 5-, 11- ja 39-kieliset kanteleet. Opintojen aikana soittaja pääsee tutustumaan monipuolisesti kanteleensoiton eri tyylilajeihin ja tekemään alusta lähtien paljon omaa musiikkia. Opintoihin kuuluu myös improvisointia, säveltämistä ja sovittamista.

Yhdessä tekeminen korostuu, kun kaikki kanteleensoittajat ovat mukana LuoMuKanteleet-yhtyeessä. Yhtye on julkaissut jo neljä omaa CD-levyä, tehnyt monia esiintymismatkoja koti- ja ulkomaille sekä osallistunut kanteleyhtyekilpailuihin ja muihin katselmuksiin. Kanteleensoittajat esiintyvät myös usein muiden soittimien soittajien kanssa sekä esiintyvät paljon palvelutaloissa ja pitävät vuosittain useamman oman konsertin.

LuoMuKanteleiden Facebook-sivut

LuoMuKanteleiden kotisivu