fbpx
Luoteis-Helsingin musiikkiopiston logo
Haku lukuvuodelle 2024–2025 nyt käynnissä!

Elina Nissinen

Kuvataidemuskari

Kuvataidepedagogi TaK

Elina on Luoteis-Helsingin Musiikkiopiston kuvataideopettaja ja työskentelee musiikinopettajan työparina kuvataidemuskarissa.
Kuvataidemuskarissa opetellaan taiteen perusmenetelmiä ja erilaisia sekatekniikoita piirtämisestä maalaamiseen ja kollaasiin. Liikkeelle saatetaan lähteä vaikkapa tutustumalla valitun taiteilijan ilmaisuun, välivärien sekoittamiseen tai miettimällä omaa suhdetta arjen tuttuihin jutuihin tai ihan uusiin ilmiöihin. Kuvallisen työskentelyn kautta, yhdessä harjoitellen ja välillä hassutellenkin käsitellään monenlaisia teemoja jotka muodostavat musisointiosuuden kanssa dynaamisen kokonaisuuden.

Luoteis-Helsingin musiikkiopiston lisäksi Elina opettaa myös muualla kuvataidetta eri ikäryhmille lapsista aikuisiin. Opettajana Elina uskoo yhdessäoppimiseen ja -ajatteluun sekä kannustavaan ja kokeilevaan ilmapiiriin.

Elina on valmistunut Taiteen kadidaatiksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulusta, jossa hän viimeistelee Taiteen maisterin lopputyötään Kuvataidekasvatuksen koulutusohjemassa.

Opetustöiden lisäksi Elina tuottaa omia taideprojekteja erilaisissa kokoonpanoissa ja työskentee myös mm. osana Third Space -taiteilijakollektiivia.