fbpx
Luoteis-Helsingin musiikkiopiston logo

Maria Saari

Sello

Musiikkipedagogi AMK

Maria on syntyjään oululainen, sittemmin Helsinkiin kotiutunut sellisti ja sellonsoiton opettaja. Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa Maria opettaa sellonsoittoa ja ohjaa karuselliryhmiä.

Maria valmistui musiikkipedagogiksi vuonna 2005 Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Hän jatkoi vielä sellonsoiton solistisia erikoistumisopintoja Helsingissä ammattikorkeakoulu Stadiassa 2006-2008 sekä myöhemmin Italiassa vuonna 2010. Pedagogikoulutustaan Maria on täydentänyt Suzuki-opettajakoulutuksessa vuodesta 2014 alkaen.

Maria kiinnostui vanhan musiikin suuntauksesta ja ryhtyi opiskelemaan sitä itsenäisesti työn ohessa vuonna 2015. Hän aloitti barokkisellon soiton yksityistuntien tuella, tutustui vanhan musiikin opiskelijoihin ja alkoi soittaa periodisoittimista koostuvissa kokoonpanoissa. Vanhan musiikin kautta Maria sai uusia näkökulmia niin musiikkiin, soittamiseen kuin soiton opettamiseenkin. Soittotunneilla Maria haluaa puolestaan auttaa oppilaita hahmottamaan ja ymmärtämään musiikin kieltä, sen ilmiötä ja historiaa.

Musiikin, soiton ja opetustyön ulkopuolella Maria rentoutuu kävelylenkeillä. Hänen mielestään ehkä parasta Helsingissä on se, että veden äärellä voi kävellä vähän vaikka missä. Kävelyllä tulee myös otettua paljon kuvia. Sisälajeista mieluisimpia ovat sukkien kutominen ja bujoilu.