Kantele

Kantele

Aloitusikä

Kevään 2020 oppilasvalinnassa:

Vähimmäisaloitusikä: 5 v.

Suositusaloitusikä: 6-8 v.

Opetus

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti uusilla oppilailla on 30-45 minuutin soittotunti yksin tai pienryhmässä sekä 30-45 minuutin alkupolkutunti ryhmässä.

* Aloitussoittimena on 5-kielinen kantele ja oppilaalla on alussa sekä oma soittotunti (30 min.) että alkupolku/yhteissoittotunti. Laulun, leikin ja soiton kautta tutustutaan soittimeen, soittotekniikkaan, kansanmusiikkiin, aloitellaan perehtymistä musiikin perusteisiin, tehdään omaa musiikkia ja opetellaan säännöllistä harjoittelemista.

* Perusopinnoissa, oman soittotunnin lisäksi, on ryhmämusisoinnilla hyvin suuri merkitys. Kaikki kanteleensoittajat soittavat LuoMuKanteleet-yhtyeessä. Yhtyeellä on runsaasti esiintymisiä ja se tekee paljon yhteistyötä muiden soittimien soittajien kanssa.

* Soittimina kanteleensoittajat perehtyvät perusopinnoissa 5- ja 11-kielisen pienkanteleen sekä ison kanteleen (36-39-kielisen) soittoon. Soittajan on hankittava omat soittimet.

* Lähestymistapa soittamiseen tapahtuu kansanmusiikin lähtökohdista ja tärkeitä opetuksen muotoja ovat korvakuulolta soitto, improvisaatio, oman musiikin tuottaminen, yhteissoitto ja laulaminen.

Soitinhankinta

* Opettaja neuvoo soittimien hankinnassa.

Opettaja

Kansanmusiikkikanteleen opettaja Maarit Aarvala

Kansanmusiikkikanteleen opettaja Maarit Aarvala